Mustat pilvet Itä-Suomen yliopiston yllä
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n jäsenet kautta Suomen tukevat Itä-Suomen yliopiston yhteistoimintaneuvottelujen kohteeksi joutuneita kollegoitaan kiinnittämällä maanantaina 7.11.2011 rintaansa mustan nauhan.
Nauhalla YHL ilmaisee, ettei se hyväksy irtisanomisia eikä henkilöstön vähentämistä tilanteessa, jossa työt eivät ole loppuneet eivätkä olennaisesti vähentyneet. Itä- Suomen yliopiston talouskaan ei ole perusteena tällaisiin toimenpiteisiin. YHL ei ylipäänsä hyväksy irtisanomisia yliopistojen taseen kohentamiskeinona.
Maanantaina käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut Itä-Suomen yliopistossa. Neuvottelut koskevat noin 470 työntekijää Kuopiossa ja Joensuussa. Lomautus, osa-aikaistaminen, määräaikaisen työsuhteen päättyminen tai irtisanominen uhkaa noin 60 henkilöä, jotka työskentelevät pääasiassa hallinto- ja tukitehtävissä. Henkilöstön vähentämisellä yliopistojen hallitus kertoo haluavansa mm. tehostaa hallintoa ja prosessien sujuvuutta.
YHL:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen pitää yt-neuvottelujen lähtökohtaa hölmöläisten hommana. Hallintoa ei tehosteta eikä prosesseja sujuvoiteta vähentämällä niissä työskentelevää henkilöstöä ja kuormittamalla jäljelle jääviä sairastumiseen saakka poislähteneiden töillä. Mikäli väitettyjä toimintojen päällekkäisyyksiä kahden yliopiston yhdistymisen seurauksena on todettavissa, tehtäviä voidaan järjestellä rauhallisesti ja suunnitelmallisesti ilman henkilöstön pelottelua ja massiivista yt-kaaosta.
Yliopistoissa on henkilöstöleikkuri jo tehnyt tehtäväänsä jo pitkän aikaa, mm. valtion tuottavuusohjelman nimissä. Lisäksi keväällä 2010 Itä-Suomen yliopisto toteutti oman ”tuottavuusohjelmansa” ja vähensi henkilöstöään hallinto- ja tukitehtävistä kovalla kädellä. Pellinen painottaa, että lisävähennykset vaarantavat jo lain määräämiä yliopistojen perustehtäviä ja siirtävät tukitehtäviä ammattilaisilta opetus- ja tutkimushenkilöstön hoidettavaksi.
– On tyrmistyttävää huomata, että yliopiston johto ei arvosta henkilöstöään, hän toteaa ja painottaa, että tämän päivän yliopistossa ei työskentele henkilöstöryhmiä eikä niissä ole toimintoja, joilla ei olisi kytkentää yliopiston perustehtäviin. Tutkimusta ja opetusta ei voida tehdä tuloksellisesti ja tehokkaasti ilman toimivaa hallintoa ja riittäviä tukitoimintoja.
YHL:n puheenjohtaja Pellinen kritisoi voimakkaasti yliopiston harjoittamaa henkilöstöpolitiikkaa, jonka Itä-Suomen yliopisto nettisivuillaan ilmoittaa olevan ihmisläheistä ja kilpailukykyistä.
– Pitääkö yliopiston hallitus yt-neuvotteluja ja irtisanomisia ihmisläheisenä henkilöstöpolitiikkana? hän kysyy harmistuneena ja huomauttaa, että henkilöstön ahdinko ja pahanolo on käsin kosketeltavaa. Liiton tuoreen jäsentutkimuksen tulokset osoittavat saman: kouluarvosana henkilöstöpolitiikasta on heikentynyt vuoden 2007 Kuopion ja Joensuun yliopistojen tyydyttävästä Itä-Suomen yliopiston välttävään.
YHL:n jäsenet kiinnittivät edellisen kerran mustan nauhan rintaansa viime vuoden kesäkuussa. Silloin osoitettiin eleellä tukea yt-neuvottelujen kohteena olleelle Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston henkilöstölle.
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry edustaa pääasiassa yliopistojen muuta kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Liiton jäsenmäärä on noin 6000. Jäseniä työskentelee myös Suomen Akatemiassa, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksessa (CIMO), Opetushallituksessa, valtion oppilaitoksissa, Varastokirjastossa, Pelastusopistossa, Yliopistojen palvelukeskus Certiassa ja muissa liopistojen omistamissa yhtiöissä. YHL on STTK:laisen valtion sektorin suurimman pääsopijajärjestön, Palkansaajajärjestö Pardian suurimpia jäsenliittoja.
Lisätietoja: Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry:n puheenjohtaja Kerttu Pellinen, gsm 050 377 7366